Vanajan Keksit Oy on perinteikäs ja innovatiivinen keksitehdas Hämeenlinnassa, Etelä-Suomessa. Tehdas on perustettu 1960-luvulla silloiseen Vanajan kuntaan ja se rakennettiin jauhomyllyn läheisyyteen, jotta raaka-aineita voitiin siirtää helposti tehtaan ja myllyn välillä. Toimintansa aikana tehdas on tuottanut laajan valikoiman erilaisia leipomotuotteita, kuten rinkeleitä, suolakeksejä ja kääretorttuja. Yhdistämällä kokemukseen perustuvaa osaamista nykyaikaiseen tuotantoteknologiaan jatkamme ylpeästi Kantolan vuosikymmenien leivontaperinteitä.
Tuotannossamme tärkeimmät tekijät ovat korkealaatuiset raaka-aineet, asiantunteva henkilökunta ja edistyksellinen tuotantoteknologia. Tuoteturvallisuus on hyvin tärkeää tämän päivän teollisessa ruoan tuotannossa ja olemme aidosti edelläkävijöitä tässä asiassa. Uskomme, että laadunvalvontamme ja laadunhallintajärjestelmämme ovat olennainen osa brändiämme ja sen näkyvyyttä. Kansainvälisesti hyväksytty ja sertifioitu FSSC22000 elintarviketurvallisuusjärjestelmä valvoo sekä meidän tuotantoa että toiminnallisia alueita.
Viljatar-tuotteet ovat valikoima suosituimpia tuotteitamme pakattuna kätevän kokoisissa pakkauksissa.